Jos kuulisit jonkun huokaavan

In English

KÄSIOHJELMA

Mitä saa mukaansa, kun on lähdettävä ja jätettävä kaikki? Läpi vuosisatojen ovat ihmiset lähteneet eri syistä tahtoen tai tahtomattaan. Mukana ovat kulkeneet muistot laulujen muodossa.

Jos kuulisit jonkun huokaavan on musiikillinen ja tanssillinen kohtaaminen niiden peteneran historiallisten ainesten kanssa, jotka ovat säilyneet nykypäivään. Eri aikakausilta ja eri paikoista peräisin olevista lauluista syntyy kokonaisuus, joka kertoo lähtemisestä ja lähtevän, lähteneen kaipauksesta.

Flamencon tyylilajina petenera edustaa syvää melankoliaa; kaihoa, lumousta ja kirousta, mutta sen juuret ulottuvat kauas menneisyyteen. Siinä soivat romanssit ja sefardijuutalaisten laulut keskiajalta, se on kulkeutunut konkistadorien jälkeisinä aikoina Etelä-Amerikkaan, ja palannut taas muuntuneena.

Esiintyjistä jokainen on taiteellisen uransa aikana ristennyt, tietämättäänkin, peteneran eri aikojen ilmentymien kanssa. Jokainen tuo oman historiansa mukaan kohtaamiseen: vanha musiikki, kansanmusiikki, klassinen maailma ja nykyflamenco keskustelevat keskenään.

Esiintyjät: Erika Alajärvi, Ulla Paakkunainen ja Mika Seppänen

Koreografia: Erika Alajärvi

Musiikki: Jos kuulisit jonkun huokaavan (Andalusialainen kansanlaulu petenera, alkuperä tuntematon, suomennos Aale Tynni), Ah, el novio no quere dinero (sefardijuutalainen häälaulu 1500-luvulta), Como la rosa en la güerta (1400-luvulta, tallennettu Rhodekselta), Petenera (flamencoversiot alk. n. 1845, Espanja), A la una yo nací (tunnetaan myös nimillä Nana Sefardí, Petenera del niño turco, ennen v. 1492, Turkki), Romance de la monja (ensimmäinen kirjoitettu versio julkaistu 1550-luvulla kokoelmassa Silva de romances, Espanja), J. S. Bach: Cello Suite No. 5 in C minor BWV 1011: I. Prélude (1717-1723), Si hasta ti llega un suspiro (Andalusialainen kansanlaulu petenera, alkuperä tuntematon) ja Peteneras antiguas (1700/1800-l Meksiko)

Musiikin sovitus: Mika Seppänen, Ulla Paakkunainen ja Erika Alajärvi

Puvustus: työryhmä ja Ateljee Anna Pérez

Tuotanto: Hierbabuena

Taiteilijoiden nettisivut: www.ullapaakkunainen.com

Kantaesitys: 19.6.2019 Aino Acktén kamarifestivaalin ohjelmistossa, Hki

Muut esitykset:

29.8.2019 Kirisevä, Sastamala

10.10.2019 Kulttuurimylly, Helsinki

12.10.2019 Orient et Occident festivaali, Tartto

27.11.2019 Aino Acktén syyssarja, Cafe Sonck, Helsinki

22.9.2021 Sibbe live! Turku

4.10.2021 Kulttuuritalo Villa Rana, Jyväskylä

17.2.2023 Helsingin XXIII Flamencofestivaali, Kanneltalo. Teosote

Kiitos

Kiitos tuesta koreografiseen työhön

Palaa työt-sivulle.