Kolme laulua rakkaudesta

“Flamencon ihailijana, ja sitä hitusen itsekin tanssineena, halusin  luoda työn jossa saatoin yhdistää flamencon ja nykytanssin aineksia  keskenään. Teemaksi annettiin rakkaus. Syntyi Kolme laulua rakkaudesta:  mielenkiintoinen rajanylitys kahden maailman välillä.”

Arja Raatikainen

Koreografia: Arja Raatikainen
Tanssi: Erika Alajärvi
Musiikki: Anneli Saaristo, Taljanka, Kimmo Pohjonen
Äänisuunnittelu: Ilkka Volanen
Valosuunnittelu: työryhmä
Puvustus: työryhmä
Tuotanto: Canela yhteistyössä Nomadi-tuotannon kanssa
Kesto: 20 min
Ensi-ilta 7.10.2008 Helsinki

kuva: Marko Mäkinen

 

LEHDISTÖARVIOITA
“Arja Raatikainen on rohkeasti uskaltanut lähestyä flamencoa myös sen  liikekielen kautta. Tutuimpana tietenkin ranteista kiertyvät kädet. Ne  kuitenkin kokevat metamorfoosin linnun kulmikkaiksi siiviksi. Rohkeutta  on myös rikkoa reilusti flamencon rajoja ja käyttää musiikkina  esimerkiksi Anneli Saariston laulua. Erika Alajärvi tulkitsee  vimmaisesti rakkauden kaikkia myllerryksiä.” Jussi Tossavainen, Helsingin Sanomat  10.10.2008

“Sooloista riehakkain ja rehevin on Erika Alajärven tanssima Kolme laulua rakkaudesta. Raatikaisen koreografiassa rakkaus on sekä  riemullista että tuskaisaa, ja kaikkea siltä väliltä. Alajärven  temperamenttinen hahmo suuntaa tanssinsa rohkeasti kohti katsomoa, eikä  pyydä anteeksi naisellista energiaansa.” Annikki Alku, Uutispäivä Demari  14.10.2008

“Raatikainen använde sig av vissa flamencoelement, men vidgade rörelsebanorna rejält så de kändes större och mer elastiska än förr.” Tove Djupsjöbacka, HBL 9.10.2008

 

ESITYSHISTORIA
Kantaesitys:
7.10.2008 klo 19 Aleksanterinteatteri / Alexander Theatre, Helsinki (1)

Muut esitykset:
8.-11.10. 2008 Aleksanterinteatteri / Alexander Theatre, Helsinki (4)
8.-12.11.2008 Kanneltalo / Cultural Center of Western Helsinki (4)
7.2.2009 Kaukametsä, Kajaani (1)
26.4.2009 Martinus, Vantaa (1)
11.-12.11.2011 Teatterikuoppa, Haukipudas (2)